© 2019 JP

VITAALISHIATSU – ENEMMÄN KUIN HIERONTAA

KOKONAIS-VALTAISTA HOITOA 

Vitaalishiatsun perusta on japanilaisessa shiatsuhieronnassa mutta se on saanut vaikutteita useasta ihmisen terveyteen ja henkiseen hyvinvointiin tähtäävästä menetelmästä ja lähestymistavasta. Vitaalishiatsun keskeisenä tavoitteena on elinvoiman palauttaminen, vahvistaminen ja ylläpitäminen. Se luo positiiviselle muutokselle otolliset sisäiset ja ulkoiset puitteet, jotta ihminen voi parhaiten toipua vaivoistaan, vahvistua ja voida hyvin.

Vitaalishiatsu edistetää kehon puhdistumista, ravitsee elintoimintoja, laukaisee fyysistä ja psyykkistä jännitystä sekä vapauttaa ja vahvistaa elinvoimaa.

"Vitaalishiatsu on kohtaamista, terapeuttista koskettamista ja kuuntelua."

Jukka-Pekka Lilja on perustamansa Vitaalishiatsu-hierojakoulun pääopettaja ja yksi maamme shiatsuhieronnan pioneereista. Hän on opiskellut ja harjoittanut shiatsua vuodesta 1982. Hänen yli 35-vuoden kokemukseensa mahtuu useita kymmeniä täyspitkiä ammatillista shiatsukoulutuksia, joista hänen ohjauksellaan on valmistunut satoja shiatsuhieronnan taitajia. Hän on itse vuosien varrella tehnyt n. 7000 shiatsuhoitoa.

Jukka-Pekka on opiskellut ja harjoittanut Taojoogaa vuodesta 1986 lähtien monen eri opettajan johdolla, joista tärkeimpiä ovat olleet Juan Li, Mantak Chia, Chungliang al Huang ja Michael Winn. Hän on mestari Mantak Chian (www.universaltao.com) valtuuttama Universal Tao -ohjaaja. 

Hän on myös kirjoittanut ja kääntänyt alan kirjallisuutta suomeksi. Hän pitää vastaanottoa Helsingissä joogakoulu Shantissa. 

JP on myös muusikko ja perinnesoitinrakentaja.

 
VITAALISHIATSUHOITO

Vitaalishiatsussa ei ensisijassa hoideta sairautta vaan ihmistä. Hoitaja pyrkii elvyttämään ihmisen sisäisen elinvoiman, vapauttamaan fyysisiä ja henkisiä kipuja ja jännityksiä sekä ohjaamaan ihmistä lähempään yhteyteen oman sisäisen parantavan voimansa kanssa. 


Ihmiset tulevat hierontaan monista eri syistä. Tyypillisimpiä syitä ovat mm. erilaiset jännitys- ja kiputilat, stressi, väsymys ja unihäiriöt, selkä-, niska- ja hartiavaivat, ruuansulatusoireet, verenpaine- ja nesteenkierto-ongelmat.

Monet myös käyvät hoidossa säännöllisin välein ilman varsinaista "syytä" vain ennaltaehkäisyksi.
 

Hoidon vaikutus on lähes aina hyvin rentouttava ja monet myös nukahtavat ainakin hetkellisesti hoidon aikana tai lopussa. Asiakkaat kokevat olonsa usein hoidon jälkeen pirteäksi, kehonsa kevyemmäksi ja liikkuvammaksi ja mielentilansa positiivisemmaksi. Hoitovaikutukset ovat aina yksilöllisiä ja tuloksia mitattaessa on aina otettava huomioon lähtökohta.

 

Yksikin hoito voi olla erittäin tehokas mutta usein käsittelyn toistaminen syventää hoitovaikutusta. Keskimääräinen suositus on 3-5 kertaa, vaikkakin joskus yksittäisissä tapauksissa on hyvä tehdä hoitoa useamminkin

Hoidon hinta 85 €, kesto 1h15m

OTA YHTEYTTÄ TAI VARAA AIKA

Jukka-Pekka Lilja

Puh: 040 5755403

S-posti: jplilj4@gmail.com